Meikä palelee
tiistai 23. syyskuuta 2014
Koiranelämää
Koirat ovat vähitellen sanoneet hyvästit päivittäisille uintikeikoille. Dallun kanssa käväisimme päivänä eräänä vielä viileissä vesissä ja kauan ei siellä voinut polskia. Sen verran hyinen oli sää. Aurinko on vielä hellinyt kävelylenkeillä ja vasta ihan pari viimeistä päivää ovat hoputtaneet kaivelemaan varastosta koirien syystamineet esille. Tänään näimme Tokmannin edustan koiraparkissa Amstaffi-pojan, joka surkeasti kyyristeli ja tärisi kovassa viimassa. Amstaffeilla kun ei järin paksu turkki ole ja vatsahan on käytännössä aivan karvaton. Jäimme sitten odottelemaan autollemme, josko omistajaa näkyisi ja eipä aikaakaan kun Amstaffi pääsi onneksi jatkamaan matkaa omistajansa kanssa. Toivottavasti kaikki koiranomistajat muistavat, että kun on itsellä lämpimän takin sää, on se sitä myös useimmilla koiraroduilla. Kaikkia kun ei ole siunattu näillä pohjoisten koirien paksuilla turkiksilla. Ennen vanhaan takki koiralla olisi ollut aikamoinen ihmetyksen aihe. Ei Karjalan karhukoirat tai Suomen pystykorvat sellaisia pakkasilla tarvinneet. Nykyisin meille tuotetaan lämpimien maiden koirarotuja, joita ei vain yksinkertaisesti ole tarkoitettu näille leveysasteille. Mutta minkäs teet kun ihminen haluaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)