Järvessä yhä vielä

Syyskuu häämöttää ja yhä vain koirat uivat kuin viimeistä päivää. Päivittäin on päästävä polskimaan. Kesän kuluessa olen alkanut huomata, millä logiikalla koirat uivat keppien perään ja millä tuovat ne rannalle. Kepin nouto on tehtäväkokonaisuus, joka pitää malttaa katsoa loppuun saakka. Aiemmin pyrin ottamaan kepin koiran suusta heti sen saavuttaessa rannan, mutta nyt olen ymmärtänyt miten keppi tuodaan kärsivällisen heittäjän viereen. Noutaja tekee säännönmukaisesti saman manööverin rannalla. Kepin jättäminen samaan paikkaan suhteessa heittäjään ja heittäjän kiertäminen aina samalla tavoin. Sitten taas varovasti rantakivikosta veteen odottamaan. Luin jokin aika sitten surullisen tarinan Rottweilerista, joka hukkui kepinnoutoretkellään. Asiantuntijan arvio oli, että koira noutaa viettinsä ohjaamana vaikka jalat olisivat jo uupumuksen takia menossa alta. Olen ollut itse nykyisin tarkempi siinä, millaisia heittoja uinnin edetessä teen. Alussa heitot ovat pitempiä ja vähitellen niitä lyhennän, jotta voimia säästyy. Heittojen määrä on kuitenkin meidän koirille tärkeä, ei niinkään pituus. Lisäksi olen huomannut, että tuulisemmalla säällä aalto saattaa loiskahtaa etenkin Dallun korvaan ja silloin Dallu painaa veden valtaaman korvansa veden alle ja ui ikäänkuin kyljellään, toinen poski vedessä. Samalla se tuntuu menettävän suuntavaistonsa, alkaa pyöriä ympyrää tai uida poispäin rannasta. Olen itse aina valmiina menemään veteen sitä tarvittaessa hakemaan, mutta toistaiseksi se on kutsun avulla löytänyt oikean suunnan ja päässyt korvaansa ravistelemaan. Toinen vaaratekijä on liian iso keppi, jonka kuljettaminen on hankalaa. Koira ei keppiä jätä, joten joskus se saa saman pyörimisefektin aikaiseksi ja silloin menee vettä sekä korvaan että suuhun sillä seurauksella, että rannassa saa yökkiä ja pärskiä vettä minkä kerkiää. Toistaiseksi uimareissut ovat kuitenkin päättyneet onnellisesti. Ja niiden jälkeen uni maittaa!

Tyrskyjä päin

Diolta sujuu isommankin kepin nouto

Kymmeniä hakuja takana ja vielä mennään...

Saldo

Istuimme eilen miehen kanssa saunan lauteilla keskustelemassa siitä, mitä koirat ovat meille antaneet ja mitä ne ovat ottaneet. Ottaneet ne ovat rahaa, aikaa ja vaivaa. Kahden ison koiran ruokkiminen ei ole halpaa lystiä, vaikka toisaalta barffaus on kohtuullisen edullista puuhaa. Dion jalkaoperaatiot ja kaikki muut lääkärikulut, lääkkeet ja lisäravinteet ovat olleet ja ovat edelleen iso menoerä nekin. Päivittäiset pitkät lenkitykset vievät aikaa ja jossain määrin tietenkin myös voimia, sillä väsyneenä tai puolikuntoisenakin on jaksettava lenkille lähteä. Itse voin lenkittää koirat yhtä aikaa vain poikkeustapauksissa. Silloin suunnistan niiden kanssa metsään, jossa Dallas voi juosta vapaammin liinassa. Yleensä lenkitys siis vaatii kaksi henkilöä. Mies on järjestänyt töistään vapaaksi kaksi tuntia keskellä päivää, jolloin hän tulee hoitamaan toisen koiran lenkityksen tai uittamisen. Koirien takia olemme myös vaihtaneet sängyt isompiin ja tehneet remonttia sitä mukaa kun Dallas on seiniä ja portaita rouhinut. Onneksi eroahdistus asettui ensimmäisen vuoden aikana sen kotiutuessa laumaamme. Kulupuolelle menee myös monitehosilmälasini, jotka Dallas pureskeli sentin paloiksi sillä aikaa kun olin töissä. Mitäs jätin lasit koirien ulottuville! Kulua on myös vakuutuksista ja tietenkin säännöllisistä rokotus- ja terveystarkastuksista. Suurin taloudellinen panos Dion jalkaoperaation rinnalla on ollut kaksimetristen aitojen hankkiminen pihan ympärille. Siis valvottuja öitä, huolta ja murhetta, rahanmenoa, purtuja neniä ja sormia, kiinteistökatastrofeja ja setvittyjä koirarähinöitä.

Entinen Reino

Koipitoipilas

Hampaiden teroitusta

Dallasin angstin jälkiä

Mitäpä sitten jää tulopuolelle? Tulopuolelle jää rakkaus koiriin ja niiden antama lämpö ja läheisyys. Rehellisen suorat reaktiot erilaisiin asioihin - niin hyvässä kuin pahassa, toisen lajin elämän ja edesottamusten seuraaminen ja siitä oppiminen, huolenpito olennosta joka on toisesta täydellisen riippuvainen, omien rajojen ja oman jaksamisen venyminen mahdottomaan ja senkin yli, mielenrauhan väsymätön harjoittelu ja joskus jopa saavuttaminen, energioiden synergia, ymmärrys siitä että kuljemme yhdessä vain pienen hetken ja se hetki on äärettömän arvokas.

Siskon opastusta

Yhdessä ihmettelyä

...jokaisessa ikkunassa

Kainalokkain torkkumista

Ja välillä yksin