Yöjuttu 30.4. - 1.5.14

Kotiutuminen juuri vappuaaton maailmanparannusillasta koirien ylenpalttiseen tervetuliaissyleilyyn. Koirien kotiintulotoivotus on aina yhtä vilpittömän riemastunut. Viipyy sitten poissa viisi minuuttia tai kaksi viikkoa. Nyt molemmat nukkuvat vieressä, toinen vasemman jalan vasemmalla puolella ja toinen jalkojen välissä. Voi tätä lämpöä ja läheisyyttä, joka aamuyöstä jo käy vallan tukahduttavaksi. Ymmärrän hyvin miksi koiralliset tai yleensäkin eläimelliset ihmiset ovat joidenkin tutkimusten mukaan terveempiä ja onnellisempia kuin eläimettömät kanssakulkijansa. Eläimet ovat suora yhteytemme luontoon. Sanaton ja aito.

Aa Tuutilullaa

Rentona poskilihaksia myöten

Tyttöjen treenit 30.4.14

Me tytöt keksimme mitä erilaisempia tapoja treenailla silloin kun aikatauluja on kiristettävä. Koirien treeni käsipainoilla pihassa ja kuntosalilla on jo vanha juttu, mutta nyt olemme yhdistäneet sen myös metsävaelluksiin. Puolet lenkistä kuntoilee koira ja toisen puolen hänen emäntänsä. Kolmen vartin reissulla on mahdollista tehdä kelpo määrä toistoja hauiksille, ojentajille, ranteille ja muille ylävartalon lihaksille. Kunhan muistaa katsoa jalkoihinsa juurakoiden ja kivikoiden varalta!

Ja leukalihakset vahvistuvat!

Ja sitten on emännän vuoro!

Sopu sijaa antaa 22.4.14

Mahtavatko koirat tulla vanhoiksi kun jollain lailla alkaa luiden jako tapahtua sopuisammin? Yleensä hupi jää molemmilla lyhyeen kun Dallas haluaa aina juuri sen luun, joka sattuu Dion suussa tai tassujen välissä törröttämään. Vaikka Dallasilla olisi kuinka mehevä ja houkutteleva luu oman kuonon alla, niin jokin salaperäinen hohto on aina juuri tuossa kaverin luussa. Tästä ilmiöstä lienee peräisin sanonta: "Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella". Nyt kuitenkin Dallasille on jollain oudolla yksinkertaisella ajatustavalla alkanut valjeta se tosiseikka, että jos oma luu ei kelpaa, niin lopputuloksena kumpikaan ei voi luusta nauttia. Ei Dio, joka pitää aikansa luun päästä hampaillaan kiinni, eikä Dallas itsekään kun kaikki energia menee vieressä kyttäämiseen, räksyttämiseen ja luun vimmaiseen kiskomiseen. Nopein tie onneen on jonkun viisaan mukaan se, että lopettaa kaikenlaisen vertailun. Kertakaikkisesti. Ja jos ei siihen kykene, kohdistukoon vertailu niihin joilla on vielä huonommin.

Kesävainuja 21.4.14

Pääsiäisen aika on ollut vertaansa vailla! Säät ovat hellineet ja metsässä on voinut tavoittaa kesän täyteläisen tuoksun. Toppatakit ovat vaihtuneet kevyisiin juoksutakkeihin ja tukevat vaelluskengät kesäisiin juoksulenkkareihin. Ensimmäiset perhoset ja mehiläiset tekevät tiedustelulentojaan ja koirat pääsevät "uimaan" jäistään luopuneisiin ojiin ja puroihin. Voi sitä kuran määrää, mutta niin kauan kuin pesuvati riittää puhdistusoperaatioon - miksipä ei? Tänään juoksin Dallun kanssa pururadan uusilla puruilla ja vauhti oli kova. Pehmeä alusta tuntuu varmasti vielä mukavammalta koiran polkuanturoiden alla ja houkuttaa sprintteihin. Metsässä samoilu on tutkitusti terveellistä ja eipä käy kiistäminen. Kun vielä muistaa siellä vaeltaessaan olla läsnä hetkessä, kokea sen mitä on, on mielenrauha taattu. Tästä voi vilkaista tutkimustietoa http://www.metla.fi/tiedotteet/2011/2011-05-26-luonnosta-terveytta.htm
ja tästä tutustua oivaan tietoisen läsnäolon taitoon http://www.oivamieli.fi/tietoinen_mieli_intro.php

Kyllä. Siellä entropian keskellä keikkuu sitruunaperhonen!

Löytäisinkö viime kesän jos oikein nuuhkin?

Kohtaamisia 16.4.14

Dion ja Dallasin päiväohjelmaan kuuluu lenkitys aamupäivisin ja iltaisin. Koirat lenkitetään yleensä erikseen, sillä silloin voi viettää laatuaikaa koiran kanssa kahden kesken. Koira saa olla ainokainen ja kontakti siihen on silloin paljon intensiivisempi kuin porukassa. Koiria vaihtelemme keskenään niin, että molempiin pysyy kaikilla lenkittäjillä hyvä tuntuma. Yleensä lenkit vievät eri suuntiin, jotta Dion voimakas jäljestysvietti ei pääse aktivoitumaan Dallasin jäljistä. Joskus lenkit hyvistä aikeista huolimatta risteävät ja tuttu karvaturri jolkottelee vastaan jossain tien tai polun mutkassa. Koirat tunnistavat toisensa jo kaukaa ja niiden elkeet ovat kerrassaan hauskaa seurattavaa. Kohtaamisessa on monta vaihetta ja alla olevissa kuvissa on niistä vain pieni osa. Ilo on joka tapauksessa suuri kun yllättäen näin yhteen käydään!

Kukas se sieltä lähestyy?

Eikä ole muka tuntevinaan...

                                                 

Minäpä vähän poskesta nipistän muistin virkistykseksi!

                                                 

Kasvukäyrä 12.4.14

Dio täytti hiljattain 3 vuotta ja aika uskomaton muutos sen kohdalla on fyysisesti tapahtunut. Alusta alkaen Dio oli vanttera pikkukoira, jolla oli ihan käsittämättömän isot tassut. Kuulimme tuolloin monesta suusta sanonnan: "Koira kasvaa tassuihinsa!" Silloin hieman asiaa kauhistelimme, sillä olivathan nuo anturat kuin työmiehen lapaset. Miten iso Diosta lopulta tulisikaan? No tulihan siitä. Iso. Tai oikeastaan vielä isompi jättiläinen. Kahdentoista pennun joukkiosta kukaan ei tietääkseni kasvanut myöhemmin Dion mittoihin. Kropan kanssa kasvoivat voima ja nopeus samaa tahtia. Luonne jäi kuitenkin lupsakammaksi kuin mitä siitä voisi sen joidenkin edesottamusten perusteella päätellä. Oppia ikä kaikki. Vähitellen olemme oppineet hallitsemaan Dioa ja sen resursseja paremmin. Nyt kotiamme ympäröivät kahden metrin korkuiset aidat. Pitbullit ja Amstaffit ovat tunnetusti koiria, jotka pystyvät ylittämään parimetrisetkin aidat, mutta onneksi ei näillä lihaksilla sentään. Vuosia vuosia sitten toivoin, että voisin rakentaa talon ympärille korkean aidan, mutta ihan tätä en tarkoittanut. Kannattaa varoa mitä toivoo, sillä se voi jonain päivänä toteutua...

                                           
                                                  Pikku-Dio uudessa kodissaan toukokuussa 2011

                                              Ensimmäiset viikot menivät paljolti unessa.

Ja näin iso siitä tuli!

Kuin karhunpoika!

Kuratassujen pesua 11.4.14

Päivä on ollut sateinen ja kuraa riittää. Koirat temmeltävät päivän aikana pihalla moneen kertaan ja terrierit tunnetusti rakastavat kuoppien kaivelua pihanurmikolle. Dio ja Dallas eivät ole tässä suhteessa poikkeus. Niiden suurta huvia on nuuskia nurmikolta sellainen kohta, josta kaivuu on hyvä aloittaa. Kaivaukset ulottuvat joissain kohden jopa puolen metrin syvyyteen ja jos siitä voi jotain päätellä, ovat kaivuuvälineet kynnenjuuria myöten savessa ja mullassa. Mutta voi sitä riemun määrää kun rapa lentää ja kuopasta pilkistää vain koiran häntäpää! Toinen mutaisa ajanviete on Dion peliharrastus. Dio pelaa krokettipalloilla, jotka ovat kovia ja painavia. Pelin kulku on sellainen, että Dio asettaa krokettipallon sopivalle kohdalle nurmikolle ja tuijottaa sitä hetken hievahtamatta, kuin lähtölaukausta odottaen ja sitten yhtäkkiä alkaa peli. Dio kuopii palloa molemmilla etutassuillaan vimmatusti ja samalla haukahdellen kova äänisesti, aivan kuin komentaisi palloa. Välillä se läimäisee pallon tassullaan liikkeelle ja säntää sitten perään pelaamaan. Kerrassaan huvittava näky. Pihanurmemme ei siis ole mikään idyllinen viheriö vaan siellä täällä on kuoppia ja nurmettomia laikkuja. Meille kuitenkin koirienpito on osoittautunut korkeammaksi prioriteetiksi kuin nurmen parturointi määrämittaan. Tästä syystä piha näyttää oikeastaan aika mielenkiintoiselta. Ja kaikki ovat tyytyväisiä kunhan vain muistaa tassututtaa kuraiset koirat kuistilla odottavan pesuvadin kautta peremmälle tupaan!

Koirakaveruudesta 10.4.14

Dio ja Dallas ovat vahvoja koiria molemmat. Kumma kyllä, Dio on koirista alistuvampi, vaikka sen kiihtyvyys nollasta sataan on huima. Ovatko sitten narttukoirat aina johtajia suhteessa uroskoiriin? Ehkä kyse on kuitenkin enemmän luonteesta. Dion perusolemus on huomattavasti verkkaisempi kaikessa tekemisessä. Kotona se makoilee sängyllä, nojatuolissa tai omalla alustallaan siellä missä tapahtuu. Se seuraa laumansa touhuja uteliaasti ja tarkkaavaisesti. Jos jossain on sen mielestä liikaa jännitettä - naurua tai itkua tai kiihkeää keskustelua - se tulee nopeasti muistuttamaan, että tyyni tyytyväisyys on paras mielentila ja siihen olisi siis syytä palata. Mitä Dion päässä liikkuu, se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Reaktioita, ehdollistumia, tunteita? Ehkei kuitenkaan. Ehkä ne ovat jonkinlaisia hyvän ja pahan olon ilmentymiä. Riittäviä koiralle selvästikin. Dallas sen sijaan on koira, joka tietää mitä se tahtoo ja miten se tahtomansa saa. Myönnettäköön, että se on saanut pyörittää meitä mielensä mukaan jo pitkään. Dallasin katsetta voisi kuvailla ovelaksi. Sen aivoituksia on helpompi ennakoida. Se viestii suoraan aikeensa eikä se yleensä anna minkään tulla sen ja haluamansa väliin. Dallas käyttää ääntään jotain halutessaan ja tuo ääni on vaativa ja korvia vihlova lyhyt haukahdus muutaman sekunnin välein. Dallas on myös oppinut yllättävän pitkiä käyttäytymisketjuja, joilla se saa meidät liikkumaan haluamaansa suuntaan. Mutta minkäs teet? Henkilökuntaa kun olemme...

                                              Minne ikinä menetkin, siellä olen minä!

Koirankynnenleikkaaja 9.4.14

Olen etsinyt kauan hyviä kynsileikkureita. Sellaisia, jotka eivät vain purista ja murskaa kynttä - ilmeisen kivuliaasti. Sellaisia, jotka leikkaavat siististi ja tehokkaasti. Oletin, että halvalla niitä ei saa, mutta toisin kävi. Iloinen yllätys oli kun löysin Millers kynsileikkurin Lemmikkistoresta vaivaiseen 9,90€:n hintaan: http://www.lemmikkistore.fi/millers-kynsileikkurit-p-985.html. Leikkuri on kevyt ja leikkauspinta todella terävä (vrt. halpissakset vs. Fiskarsit). Kynsileikkurikysymystä ovat näköjään muutkin pohtineet, sillä Kuningaskuluttaja-ohjelma on testannut leikkureita jo vuonna 2009 ja silloin tuo Millers on vienyt kolmesta vaihtoehdosta voiton: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/09/10/testissa-koirien-kynsileikkurit. Ihan täydellinen tuo Millers ei ole sekään, sillä siinä on muutamia pieniä yksityiskohtia, jotka temppuilevat käytössä. Teho on kuitenkin niin loistava, että pienen näpräyksen leikkureiden virittelyssä kyllä sietää!

Uuden alku 8. 4.2014

Dakota aka Dio-pitbull ja Dallas-amstaffi siirtyvät jatkamaan seikkailujaan tänne blogspotin puolelle. Kotisivun vaihto maksuttomaan blogiin on ollut harkinnassa jo pitempään ja päätöstä nopeutti kotisivun ilmoitus valokuvarajoituksesta ja tarjous maksullisen lisätilan hankkimisesta. Nyt siis on aika pakata kamat ja muuttaa uuteen "kotiin"! Vanhaa aineistoa pyrin päivittelemään tänne uuden blogin puolelle pikkuhiljaa. Kaikelle on aikansa auringon alla. Niin myös pitille&katille.
Tervetuloa seuraamaan Dion & Dallun elämää jatkossakin!

                                                   Dakota aka Dio-pitbull s. 25.3.2011

                                                  Dallas-amstaffi s. 29.5.2012