Koirakaveruudesta 10.4.14

Dio ja Dallas ovat vahvoja koiria molemmat. Kumma kyllä, Dio on koirista alistuvampi, vaikka sen kiihtyvyys nollasta sataan on huima. Ovatko sitten narttukoirat aina johtajia suhteessa uroskoiriin? Ehkä kyse on kuitenkin enemmän luonteesta. Dion perusolemus on huomattavasti verkkaisempi kaikessa tekemisessä. Kotona se makoilee sängyllä, nojatuolissa tai omalla alustallaan siellä missä tapahtuu. Se seuraa laumansa touhuja uteliaasti ja tarkkaavaisesti. Jos jossain on sen mielestä liikaa jännitettä - naurua tai itkua tai kiihkeää keskustelua - se tulee nopeasti muistuttamaan, että tyyni tyytyväisyys on paras mielentila ja siihen olisi siis syytä palata. Mitä Dion päässä liikkuu, se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Reaktioita, ehdollistumia, tunteita? Ehkei kuitenkaan. Ehkä ne ovat jonkinlaisia hyvän ja pahan olon ilmentymiä. Riittäviä koiralle selvästikin. Dallas sen sijaan on koira, joka tietää mitä se tahtoo ja miten se tahtomansa saa. Myönnettäköön, että se on saanut pyörittää meitä mielensä mukaan jo pitkään. Dallasin katsetta voisi kuvailla ovelaksi. Sen aivoituksia on helpompi ennakoida. Se viestii suoraan aikeensa eikä se yleensä anna minkään tulla sen ja haluamansa väliin. Dallas käyttää ääntään jotain halutessaan ja tuo ääni on vaativa ja korvia vihlova lyhyt haukahdus muutaman sekunnin välein. Dallas on myös oppinut yllättävän pitkiä käyttäytymisketjuja, joilla se saa meidät liikkumaan haluamaansa suuntaan. Mutta minkäs teet? Henkilökuntaa kun olemme...

                                              Minne ikinä menetkin, siellä olen minä!