Välikohtaus

Viime lauantai-iltana tapahtui koiralenkillä varsin yllättävä selkkaus. Mies lähti vielä myöhään kävelylle koirien kanssa ja ehti nauttia hyvän tovin rauhallisesta lenkistä, kunnes aivan yllättäen läheisestä metsiköstä ilmestyi musta suurikokoinen koira täysin vapaana, remmi sentään perässä laahaten. 

Ja yön pimeydestä saapui koira

Koiran perässä taapersi rouva, jolta koira oli päässyt irti. Koira syöksyi salamana miehen ja koiriemme luokse mäen alle hurjasti haukkumaan. Siitäkös Dio-poikasemme, joka ei juuri muita uroksia siedä, intoutui säntäämään vastaan sillä seurauksella että TAAS KERRAN hihna, jota katkeamattomaksi kevlariksi mainostettiin, napsahti poikki kuin raparperi. Dio siten vapaaksi päästyään teki äkäisen spurtin koiraa vastaan, mutta ei purrakseen vaan muuten vain uhoillakseen. Kun mies komensi Dion takaisin luokseen, se tuli ja antoi kytkeä itsensä uudelleen tuohon remminpätkään, joka pannasta törrötti. Tämän jälkeen koira säntäili uudelleen koiriemme luo useita kertoja. Koiran mukana ollut ihminen ei tarttunut hihnaan vaan astui sen päälle yhä uudelleen ja uudelleen huonolla menestyksellä, eihän jalka isoa koiraa saa asfaltilla paikoillaan pidettyä. Lopulta tilanne laukesi paikalle tulleiden ihmisten avustuksella, kun koira lopulta saatiin kytketyksi. Tässä vaiheessa mies, koirat ja pari postilaatikkoa olivat kumossa ojassa - heh! Tuloksena oli kohonnut verenpaine kaikilla, miehen nenä, huuli ja kädet asfaltti-ihottumassa ja taas pari oppimiskokemusta takataskussa: 1. Kevlar ei kestä! 2. Pimeästä metsästä voi ilmestyä kaikenlaista!

Johan oli reissu!

Asiaa en tiedä, mutta mukana räksytin

Syyspimeillä

Tuntuu oudolta taas tottua syyspimeisiin kaiken kesäisen valon määrän jälkeen. Töistä päästessä on jo aivan pimeää ja koiralenkkejä ei enää voi tehdä metsään. Kun metsän reunassa katsoo pimeyteen, puut, pensaat ja polku näyttävät aavemaisen synkältä. Silloin sitä ihmettelee, että tuonneko joka päivä suunnistan, aivan metsän toiseen laitaan saakka. Nyt kyllä arveluttaisi, vaikka toisaalta, mitä siellä olisi sellaista mitä ei ole päivällä. Ehkä jokin eläin voisi lehahtaa ohi pimeydessä ja se olisi pelottavaa. Metsässä olen törmännyt loppukesästä huuhkajaan ja kun se lähti lentoon, oli se kyllä kunnioitusta herättävä näky. Eli en haluaisi pimeässä törmätä! Dion kanssa voisin kyllä tarpoa pimeässäkin metsässä, se on niin puolustustahtoinen ja sen aistit ovat niin huippuunsa virittyneet kovan saalistusvietin takia, että se pitäisi kyllä vaelluskaveristaan hyvän huolen. Dio sitäpaitsi pysyttelee ihan lähellä pimeässä liikuttaessa, sekin on testattu.

Pururatalenkillä