Hiivatonta eloa 6.5.14

Uskottava se on, että Dion hiivainen aika on ainakin toistaiseksi takanapäin. Koko hiivahelvetti kesti todella pitkään ja olimme miltei varmoja, että emme pysty sitä enää taltuttamaan. Dio kutisi tassuista ja korvista, jotka haisivat tympeälle ja olivat tulipunaiset. Korvista erittyi mustaa kuonaa ja niitä Dio sitten yritti hangata ulkona maahan ja yökaudet menivät tassujen nuolemista, järsimistä ja korvien ravistelua ja kapsuttelua kuunnellessa. Välillä Dio istui sängyssä ja huohotti, vaihtoi paikkaa sohvalle, nojatuoliin, matolle, taas sängylle ja sitten vuorostaan ulos. Dion kanssa käytiin lääkärissä, saatiin troppeja ja ohjeita, ratsattiin ruokavalio, syötettiin eläinlääkärin kalliita allergianappuloita. Hiiva oli ja pysyi ja kukoisti. Tarinat netissä kertoivat karua kieltä. Hiiva on todella vaikea hoitaa. Sitten löytyi tämä ja vasta silloin alkoi hahmottua mistä oikein on kyse. Voi miten päin honkia olimme koko hiivaongelman käsittäneet.

Maalaisjärkistä ymmärrystä hiivaan!