perjantai 9. toukokuuta 2014

Koiran hiivan karkotus, osa 3




Lääkärin varmistama hiivadiagnoosi on välttämätön!

Dio on nyt ollut alkukeväästä saakka hiivadieetillä. Alussa motivaatio oli tarpeen, sillä tassujen järsiminen ja korvien ravistelu ja punotus olivat itsepíntaisia dieetistä huolimatta. Piti vain uskoa siihen, että on oikeassa suunnassa ja pitää vain olla kärsivällinen. Jossain vaiheessa Dion vointi tuntui jopa huonontuvan. Se oli levoton ja läähättäväinen. Lisäksi kutina tuntui vain pahenevan ja turkki vaikutti rasvaiselta ja hilseilevältä. Onneksi kirjallisuudessa oli tietoa myös tästä ilmiöstä, joka on osa paranemisprosessia. Piti vain sinnitellä ja odottaa. Pesimme Dioa useammin ja se tuntui helpottavan oloa. Lisäsimme pesuihin desinfioivaa shampoota, jolla liottelimme etenkin tassuja ja kynsien juuria, joihin hiiva herkästi kiinnittyy. Aine vaikutti Dion tassuissa siis useita minuutteja, sillä ei pelkästään pesty. Hoidot tehtiin usein saunareissujemme lomassa, jolloin Dio sai odottaa aineet tassuissa isäntäväen pesujen ajan. On tärkeää muistaa, että koirat voivat kehittää allergian myös hiivaa kohtaan, jolloin tilanne on monimutkaisempi. Onneksi Dion kohdalla ei niin ollut. Vähitellen hiivaongelma alkoi rauhoittua. Puhdistimme Dion korvia sitä mukaa kun mustaa hiivatöhnää kulkeutui ulkokorvaan. Sen puhdistaminen on erityisen tärkeää, sillä muuten kuollut hiivasolukko voi jämähtää korvaan ja aiheuttaa kerrostuessaan sinne bakteeritulehduksen. Korvan puhdistuksessa voi käyttää ihan tavallisia koirille tarkoitettuja korvahuuhteita, jos sellaista saa korvaan litkuteltua. Meillä sellainen ei onnistu lainkaan!
Liian nopeasti siis ei saa antaa periksi. Edessä on kuukausien projekti ja joskus se voi venyä vuosien mittaiseksi, jopa elinikäiseksi. Vähintäänkin antibioottikuurien aikana maitohappobakteeriboostaus on aivan välttämätön. Silloin kannattaa myös sokerit jättää ruokavaliosta odottamaan aikoja parempia.



Siis kurjat sokeripitoiset ruuat pannaan!



Tyypillistä hiivatöhnää



Hiivasientä varpaiden välissä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti