Ukkosen alla

Tänään saimmekin tehdä uimaretkemme ukkosen jylistessä kohti vauhdilla. Sää oli niin painostava ja olo niin hikinen ja ryytynyt, että päätimme uskaltautua viime tingoilla järveen, juuri ennenkuin taivas repesi. Vesi virkisti kuten joka aamu ja näkymä järven yli oli oudolla tavalla kaunis. Värit olivat syvät ja tummat, varikset raakkuivat ja kokoontuivat läheiseen mäntyyn neuvonpitoon. Koirat olivat jossain määrin levottomia ja reagoivat kauempaa kantautuviin ukkosen ääniin. Silti keppi lensi ja sen perään lähti koira ja koiran perään ihminen. Ja järvessä olisi voinut viettää tuntikausia. Kotiin päästyämme sisään lensi pieni lintu avoimesta ovesta. Lintu saattoi olla hieman sekaisin säätilan muutoksesta ja menettää siksi suuntavaistonsa. Tirppa kieppui aikansa kuistilla, eteisessä ja olohuoneessa, kunnes se lopulta suunnisti yläkerran portaikkoon ja sen kahden ikkunan väliin räpistelemään. Hullulla saalistusvaistolla varustettu Diomme oli asiasta niin hämillään, että se ei osannut muuta kuin tuijottaa linnun menoa. Kun sitten painoin linnun siivet suppuun kämmeneeni, avasin ikkunan ja päästin pikkuisen lentoon, riitti koirilla käsissäni haistelemista. Ilman paistia jäivät!

Dallu aavistaa ukkosen lähestyvän

Hottikset

Helle jatkuu ja päivät jatkuvat rakenteeltaan varsin samanlaisina. Sisällä ja ulkona on asteita kolmisenkymmentä, mutta kukapa valittaisi? Pian taas valon määrä vähenee ja pureva viima käy luihin ja ytimiin. Onpahan sitten tankattu valoa ja kuukauden varasto D-vitamiinia! Aamuisin nukumme pitkään ja aamiaisen jälkeen lähdemme uimaan koirien kanssa. Uiminen on porukalla kivaa ja on hienoa huomata miten rohkeita uimareita koirat nykyisin ovat. Muistan vielä hyvin ajan jolloin ne tepastelivat kiihtyneinä rannalla ja tähyilivät rohkeiden lajitovereidensa perään. Nyt ne eivät hetkeäkään epäröi syöksyä kauas lentävän kepin perään tai lähteä nuuskuttelemaan erilaisia vesilintuja, jotka häämöttävät kauempana laineilla. Koirat elävät hetkessä, eivät ne muistele että voimia pitäisi riittää vielä paluumatkaankin. Dallasin kanssa uidessani olen hämmästynyt sen nopeudesta. Se ui todella vauhdikkaasti ja nyt se on innostunut uimaan kanssani "muuten vaan", pyörien vimmatusti ympärilläni vettä polkien ja minua seuraten. On meillä lokoisat koiranpäivät!

Roisketta riittää!

Pojat uivat kauempana

Uimapäät

Käsittämätöntä, millainen kesä meille lopulta sukeutui! Kuukausi sitten otetuissa valokuvissa näkyy toppatakkia ja pipoa ja räntäsadetta. Ei voi tätä maailmanjärjestystä käsittää? Koirat ovat varsin vetelä näky pihamaalla. Ne loikovat varjossa puutarhapöydän alla tai portilla marjapensaiden alla. Suu on heillä auki ja kieli roikkuu ulkona. Nämä koirat ovat sentään lyhytkarvaisia ja mahanalus miltei karvaton. Miten pärjäävätkään ne karvaturrit, joilla on pörheä ja paksu turkki? Silloin kun koirat viihtyvät sisätiloissa, ovat ne pitkää pituuttaan sängyn päällä kuonot tuuletinta kohti. Ja tuuletin on täydellä teholla! Ne muistavat kyllä juoda, mutta ruoka ei näillä säillä maita. Paikoillaan pysyessähän ei kyllä juuri mitään kulutakaan, joten jälleen kerran ne ovat viisaita kuin mitkä. Palasin juuri lenkiltä Dallasin kanssa. Kävimme rämpimässä risukon, jossa pörräsi paarmoja ja hyttysiä ja polku, jonka luulin muistavani, olikin kadonnut. Loppuun asti oli puskettava käsivarsia ja selkää raapivien risukoiden läpi pururadalle, jossa kiusana olivat enää pusikossa porukkaan lyöttäytyneet hyttyset. Paarmat vissiin katsoivat paremmaksi jäädä allikkonsa pohjalle. Aamulenkit korvasimme uintiretkellä ja kyllä on todettava että molemmat koiramme ovat oikeita uimapäitä. Kun auton takaluukku aukeaa, suunnistavat ne heti kohti uimapaikkaansa ja sen jälkeen säntäävät veteen seisomaan tanakasti kepin heittoa odottamaan. Mies kävi pitemmällä uintireissulla yhdessä Dion kanssa kun taas itse tyydyin kahlailemaan Dallun kanssa niin pitkälle kuin shortsien puntit antoivat myöten. Vesi oli lämmintä ja koirat kuluttivat energiaa varmasti enemmän kuin kävelylenkillä. Ne jaksaisivat uida vaikka iltaan saakka jos vain joku jaksaisi keppiä heittää!

Koira & Keppi 

Vielä yksi heitto - pliiiis?

Takakoivet

Dallun lonkkia ei ole koskaan kuvattu eli emme tiedä, miten hyvät lonkat neidillä onkaan. Jalostuksen kannaltahan lonkkien pitää olla kunnossa ja toistaiseksi kasvattaja ei ole vielä päättänyt pennuttaako Dallua vai ei. Kun päätös tulee, haluaa hän nähdä myös lonkkakuvat ym. valmistavia tutkimustuloksia. Toistaiseksi olemme siis tyytyneet tarkastelemaan Dallun peräpäätä silmämääräisesti. Mielestämme takakoivet ovat jollain lailla kiertyneet, juostessa sen huomaa erityisen hyvin sillä silloin Dallu astuu takatassuillaan miltei samaan kohtaan. Se näyttää aika sipsuttelevaiselta, mutta valokuvienkaan perusteella ei pysty sanomaan ovatko lonkat hyvät vai jotain muuta. Dion askellus on paljon suoraviivaisempaa, mutta sillähän nyt on todettu mahdollisimman huono lonkkatilanne. Onneksi niistä ei ainakaan toistaiseksi ole koitunut ylimääräistä päänvaivaa.

Ja näin heiluu häntä

Ja häntä heiluu näin

Rento häntä

Häntä toimintavalmiudessa

Laumaeläin

Näin kesälomalla oikein kirkastuu, millainen laumaeläin koira on. Menemme minne tahansa, sinne seuraavat koirat. Toisaalta sitten kun ne jäävät yksin kotiin, käyvät ne nukkumaan ja oletettavasti nukkuvat varsin sikeästi koko poissaolomme ajan. Muistissa on vielä Dallun alkuaikojen tuhoamisvimma. Katselin eilen tilastoja Amstaffien kuolinsyistä ja varsin kärkisijoilla oli lopetus käytöshäiriöiden takia. Jäin miettimään tuota faktaa ja muistelin samalla kaikkia niitä hankaluuksia, joita koiriemme kanssa on ollut ja joista me olemme vastuussa. Dallun kohdalla toki epävakaa historia on jättänyt siihen jälkiä, mutta se ei yksin selitä tässä hetkessä ilmeneviä liiallisia käyttäytymisiä tai käyttäytymispuutteita. Missään vaiheessa ei ole kyllä lopetus käynyt mielessä, ei liioin koirista luopuminen. Koiran hankinta on ollut meillä sitoumus. Samanlainen kuin lapsen hankinta, naimisiin meno tai asunnon osto. Oma mukavuudenhalu ei vain voi mennä sellaisen ohi niin, että iskisi hanskat tiskiin. Mielessä on käynyt ajatuksia: "en jaksa", "en pysty", "en osaa". Ja sitten taas "tietenkin jaksan, nyt vain on rankkaa". Aamuisin ennen ylösnousua katselen koiria, jotka tuhisevat vieressä. Ne nostavat uneliaasti silmäluomiaan, vaihtavat vähän asentoaan ja sulkevat silmänsä huokaisten ja rentoutuen. Olimme koko porukka reissussa viikonlopun ja koirilla oli tutut hoitajat. Koirat eivät syöneet koko aikana. Istuivat vain apaattisina portilla ja odottivat. Laumaansa. Ja kun me palattiin, riemulla ei ollut mitään rajaa!

Ja akut latautuvat jälleen!

Hellerennoilua

Nyt on liian kuuma, jotta jaksaisi tehdä oikein mitään. Hädin tuskin sain koirat vedettyä perässäni tänään lenkille metsään. Asfalttitietä kulkiessamme tassun laitto toisen eteen oli työlästä, mutta varjoisalle metsäpolulle päästyämme helpotti hiukan. Siellä sitten samoilimme verkkaisesti saniaisten ja villivadelmien seassa. Koirat nuuskivat polun vierustoja ja puskien juuria, eikä minnekään ollut kiire. Verkkainen puolen päivän hetki oli vapautta parhaimmillaan. Mieleen tulvahti muistoja lapsuudesta kun käveltiin kangasmetsässä pitkin mutkittelevaa polkua kohti läheistä metsäjärveä. Tuli muisto muovisesta vihreästä olkalaukusta, johon olin kiinnittänyt purkasta saamani leopardi-siirtokuvan. Tuli myös muisto kymmenien vuosien takaisista cockereista, jotka jolkottelivat polkua pitkin ja tuli muisto sitruunasoodalimusta, jota kannoin tuossa pienessä olkalaukussani. Välissä vuosikymmeniä ja silti aivot muistavat ja virittävät assosiaatiot.

Läpiveto ja liikkumaton tila

Vanhalla tähystyspaikalla vielä hetki

Vihdoin uimasilla

Kauan kaivatut lämpimät säät ovat vihdoin täällä, samoin viiden viikon kesäloma vasta aluillaan! Talven aikana olen tehnyt listaa asioista, joita haluan ehdottomasti tehdä kesälomallani. Ensimmäinen asia listalla on koirien uittaminen sydämen kyllyydestä! Check!

Neiti nauttii

Kohti ulappaa ja vauhdilla