Laumaeläin

Näin kesälomalla oikein kirkastuu, millainen laumaeläin koira on. Menemme minne tahansa, sinne seuraavat koirat. Toisaalta sitten kun ne jäävät yksin kotiin, käyvät ne nukkumaan ja oletettavasti nukkuvat varsin sikeästi koko poissaolomme ajan. Muistissa on vielä Dallun alkuaikojen tuhoamisvimma. Katselin eilen tilastoja Amstaffien kuolinsyistä ja varsin kärkisijoilla oli lopetus käytöshäiriöiden takia. Jäin miettimään tuota faktaa ja muistelin samalla kaikkia niitä hankaluuksia, joita koiriemme kanssa on ollut ja joista me olemme vastuussa. Dallun kohdalla toki epävakaa historia on jättänyt siihen jälkiä, mutta se ei yksin selitä tässä hetkessä ilmeneviä liiallisia käyttäytymisiä tai käyttäytymispuutteita. Missään vaiheessa ei ole kyllä lopetus käynyt mielessä, ei liioin koirista luopuminen. Koiran hankinta on ollut meillä sitoumus. Samanlainen kuin lapsen hankinta, naimisiin meno tai asunnon osto. Oma mukavuudenhalu ei vain voi mennä sellaisen ohi niin, että iskisi hanskat tiskiin. Mielessä on käynyt ajatuksia: "en jaksa", "en pysty", "en osaa". Ja sitten taas "tietenkin jaksan, nyt vain on rankkaa". Aamuisin ennen ylösnousua katselen koiria, jotka tuhisevat vieressä. Ne nostavat uneliaasti silmäluomiaan, vaihtavat vähän asentoaan ja sulkevat silmänsä huokaisten ja rentoutuen. Olimme koko porukka reissussa viikonlopun ja koirilla oli tutut hoitajat. Koirat eivät syöneet koko aikana. Istuivat vain apaattisina portilla ja odottivat. Laumaansa. Ja kun me palattiin, riemulla ei ollut mitään rajaa!

Ja akut latautuvat jälleen!