Läpiveto ja liikkumaton tila
Vanhalla tähystyspaikalla vielä hetki
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Hellerennoilua
Nyt on liian kuuma, jotta jaksaisi tehdä oikein mitään. Hädin tuskin sain koirat vedettyä perässäni tänään lenkille metsään. Asfalttitietä kulkiessamme tassun laitto toisen eteen oli työlästä, mutta varjoisalle metsäpolulle päästyämme helpotti hiukan. Siellä sitten samoilimme verkkaisesti saniaisten ja villivadelmien seassa. Koirat nuuskivat polun vierustoja ja puskien juuria, eikä minnekään ollut kiire. Verkkainen puolen päivän hetki oli vapautta parhaimmillaan. Mieleen tulvahti muistoja lapsuudesta kun käveltiin kangasmetsässä pitkin mutkittelevaa polkua kohti läheistä metsäjärveä. Tuli muisto muovisesta vihreästä olkalaukusta, johon olin kiinnittänyt purkasta saamani leopardi-siirtokuvan. Tuli myös muisto kymmenien vuosien takaisista cockereista, jotka jolkottelivat polkua pitkin ja tuli muisto sitruunasoodalimusta, jota kannoin tuossa pienessä olkalaukussani. Välissä vuosikymmeniä ja silti aivot muistavat ja virittävät assosiaatiot.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Miten ajattelinkin lukiessa, että kierrätkö lapsuuden polkuja koskaan. Tunneside on niin erilainen, kuin tällaisella ulkokuntalaisella. Ja vastaus olikin jo seuraavassa lauseessa. (Yhtenä päivänä mieltäni askarrutti Juhani Palmu; vieläkö maalaa, liekö hengissäkään. Seuraavana aamuna luin 70v.-haastattelun lehdestä)
VastaaPoistaMutta koirille ja meille ihmisille erityisesti on ihanaa, kun on vilvoittavaa vettä lähellä.
Lapsuuden polut ovat vaan aika lailla muuttuneet. Vastaan tulee nopeasti ohitustie. Pieni metsäjärvi on nykyisin pikatien kainalossa. Hämmästyttäviä ovat myös nämä etäisyydet. Miten lyhyt voikaan olla matka, jota pienenä tyttönä tarvoin ikuisuuden. Tai näin ainakin muistelen. Tuoksut ovat edelleen tutut. Kangasmetsä ja kanervat.
VastaaPoista