Välikohtaus

Viime lauantai-iltana tapahtui koiralenkillä varsin yllättävä selkkaus. Mies lähti vielä myöhään kävelylle koirien kanssa ja ehti nauttia hyvän tovin rauhallisesta lenkistä, kunnes aivan yllättäen läheisestä metsiköstä ilmestyi musta suurikokoinen koira täysin vapaana, remmi sentään perässä laahaten. 

Ja yön pimeydestä saapui koira

Koiran perässä taapersi rouva, jolta koira oli päässyt irti. Koira syöksyi salamana miehen ja koiriemme luokse mäen alle hurjasti haukkumaan. Siitäkös Dio-poikasemme, joka ei juuri muita uroksia siedä, intoutui säntäämään vastaan sillä seurauksella että TAAS KERRAN hihna, jota katkeamattomaksi kevlariksi mainostettiin, napsahti poikki kuin raparperi. Dio siten vapaaksi päästyään teki äkäisen spurtin koiraa vastaan, mutta ei purrakseen vaan muuten vain uhoillakseen. Kun mies komensi Dion takaisin luokseen, se tuli ja antoi kytkeä itsensä uudelleen tuohon remminpätkään, joka pannasta törrötti. Tämän jälkeen koira säntäili uudelleen koiriemme luo useita kertoja. Koiran mukana ollut ihminen ei tarttunut hihnaan vaan astui sen päälle yhä uudelleen ja uudelleen huonolla menestyksellä, eihän jalka isoa koiraa saa asfaltilla paikoillaan pidettyä. Lopulta tilanne laukesi paikalle tulleiden ihmisten avustuksella, kun koira lopulta saatiin kytketyksi. Tässä vaiheessa mies, koirat ja pari postilaatikkoa olivat kumossa ojassa - heh! Tuloksena oli kohonnut verenpaine kaikilla, miehen nenä, huuli ja kädet asfaltti-ihottumassa ja taas pari oppimiskokemusta takataskussa: 1. Kevlar ei kestä! 2. Pimeästä metsästä voi ilmestyä kaikenlaista!

Johan oli reissu!

Asiaa en tiedä, mutta mukana räksytin

Syyspimeillä

Tuntuu oudolta taas tottua syyspimeisiin kaiken kesäisen valon määrän jälkeen. Töistä päästessä on jo aivan pimeää ja koiralenkkejä ei enää voi tehdä metsään. Kun metsän reunassa katsoo pimeyteen, puut, pensaat ja polku näyttävät aavemaisen synkältä. Silloin sitä ihmettelee, että tuonneko joka päivä suunnistan, aivan metsän toiseen laitaan saakka. Nyt kyllä arveluttaisi, vaikka toisaalta, mitä siellä olisi sellaista mitä ei ole päivällä. Ehkä jokin eläin voisi lehahtaa ohi pimeydessä ja se olisi pelottavaa. Metsässä olen törmännyt loppukesästä huuhkajaan ja kun se lähti lentoon, oli se kyllä kunnioitusta herättävä näky. Eli en haluaisi pimeässä törmätä! Dion kanssa voisin kyllä tarpoa pimeässäkin metsässä, se on niin puolustustahtoinen ja sen aistit ovat niin huippuunsa virittyneet kovan saalistusvietin takia, että se pitäisi kyllä vaelluskaveristaan hyvän huolen. Dio sitäpaitsi pysyttelee ihan lähellä pimeässä liikuttaessa, sekin on testattu.

Pururatalenkillä

Koiranelämää

Koirat ovat vähitellen sanoneet hyvästit päivittäisille uintikeikoille. Dallun kanssa käväisimme päivänä eräänä vielä viileissä vesissä ja kauan ei siellä voinut polskia. Sen verran hyinen oli sää. Aurinko on vielä hellinyt kävelylenkeillä ja vasta ihan pari viimeistä päivää ovat hoputtaneet kaivelemaan varastosta koirien syystamineet esille. Tänään näimme Tokmannin edustan koiraparkissa Amstaffi-pojan, joka surkeasti kyyristeli ja tärisi kovassa viimassa. Amstaffeilla kun ei järin paksu turkki ole ja vatsahan on käytännössä aivan karvaton. Jäimme sitten odottelemaan autollemme, josko omistajaa näkyisi ja eipä aikaakaan kun Amstaffi pääsi onneksi jatkamaan matkaa omistajansa kanssa. Toivottavasti kaikki koiranomistajat muistavat, että kun on itsellä lämpimän takin sää, on se sitä myös useimmilla koiraroduilla. Kaikkia kun ei ole siunattu näillä pohjoisten koirien paksuilla turkiksilla. Ennen vanhaan takki koiralla olisi ollut aikamoinen ihmetyksen aihe. Ei Karjalan karhukoirat tai Suomen pystykorvat sellaisia pakkasilla tarvinneet. Nykyisin meille tuotetaan lämpimien maiden koirarotuja, joita ei vain yksinkertaisesti ole tarkoitettu näille leveysasteille. Mutta minkäs teet kun ihminen haluaa?

Meikä palelee

Järvessä yhä vielä

Syyskuu häämöttää ja yhä vain koirat uivat kuin viimeistä päivää. Päivittäin on päästävä polskimaan. Kesän kuluessa olen alkanut huomata, millä logiikalla koirat uivat keppien perään ja millä tuovat ne rannalle. Kepin nouto on tehtäväkokonaisuus, joka pitää malttaa katsoa loppuun saakka. Aiemmin pyrin ottamaan kepin koiran suusta heti sen saavuttaessa rannan, mutta nyt olen ymmärtänyt miten keppi tuodaan kärsivällisen heittäjän viereen. Noutaja tekee säännönmukaisesti saman manööverin rannalla. Kepin jättäminen samaan paikkaan suhteessa heittäjään ja heittäjän kiertäminen aina samalla tavoin. Sitten taas varovasti rantakivikosta veteen odottamaan. Luin jokin aika sitten surullisen tarinan Rottweilerista, joka hukkui kepinnoutoretkellään. Asiantuntijan arvio oli, että koira noutaa viettinsä ohjaamana vaikka jalat olisivat jo uupumuksen takia menossa alta. Olen ollut itse nykyisin tarkempi siinä, millaisia heittoja uinnin edetessä teen. Alussa heitot ovat pitempiä ja vähitellen niitä lyhennän, jotta voimia säästyy. Heittojen määrä on kuitenkin meidän koirille tärkeä, ei niinkään pituus. Lisäksi olen huomannut, että tuulisemmalla säällä aalto saattaa loiskahtaa etenkin Dallun korvaan ja silloin Dallu painaa veden valtaaman korvansa veden alle ja ui ikäänkuin kyljellään, toinen poski vedessä. Samalla se tuntuu menettävän suuntavaistonsa, alkaa pyöriä ympyrää tai uida poispäin rannasta. Olen itse aina valmiina menemään veteen sitä tarvittaessa hakemaan, mutta toistaiseksi se on kutsun avulla löytänyt oikean suunnan ja päässyt korvaansa ravistelemaan. Toinen vaaratekijä on liian iso keppi, jonka kuljettaminen on hankalaa. Koira ei keppiä jätä, joten joskus se saa saman pyörimisefektin aikaiseksi ja silloin menee vettä sekä korvaan että suuhun sillä seurauksella, että rannassa saa yökkiä ja pärskiä vettä minkä kerkiää. Toistaiseksi uimareissut ovat kuitenkin päättyneet onnellisesti. Ja niiden jälkeen uni maittaa!

Tyrskyjä päin

Diolta sujuu isommankin kepin nouto

Kymmeniä hakuja takana ja vielä mennään...

Saldo

Istuimme eilen miehen kanssa saunan lauteilla keskustelemassa siitä, mitä koirat ovat meille antaneet ja mitä ne ovat ottaneet. Ottaneet ne ovat rahaa, aikaa ja vaivaa. Kahden ison koiran ruokkiminen ei ole halpaa lystiä, vaikka toisaalta barffaus on kohtuullisen edullista puuhaa. Dion jalkaoperaatiot ja kaikki muut lääkärikulut, lääkkeet ja lisäravinteet ovat olleet ja ovat edelleen iso menoerä nekin. Päivittäiset pitkät lenkitykset vievät aikaa ja jossain määrin tietenkin myös voimia, sillä väsyneenä tai puolikuntoisenakin on jaksettava lenkille lähteä. Itse voin lenkittää koirat yhtä aikaa vain poikkeustapauksissa. Silloin suunnistan niiden kanssa metsään, jossa Dallas voi juosta vapaammin liinassa. Yleensä lenkitys siis vaatii kaksi henkilöä. Mies on järjestänyt töistään vapaaksi kaksi tuntia keskellä päivää, jolloin hän tulee hoitamaan toisen koiran lenkityksen tai uittamisen. Koirien takia olemme myös vaihtaneet sängyt isompiin ja tehneet remonttia sitä mukaa kun Dallas on seiniä ja portaita rouhinut. Onneksi eroahdistus asettui ensimmäisen vuoden aikana sen kotiutuessa laumaamme. Kulupuolelle menee myös monitehosilmälasini, jotka Dallas pureskeli sentin paloiksi sillä aikaa kun olin töissä. Mitäs jätin lasit koirien ulottuville! Kulua on myös vakuutuksista ja tietenkin säännöllisistä rokotus- ja terveystarkastuksista. Suurin taloudellinen panos Dion jalkaoperaation rinnalla on ollut kaksimetristen aitojen hankkiminen pihan ympärille. Siis valvottuja öitä, huolta ja murhetta, rahanmenoa, purtuja neniä ja sormia, kiinteistökatastrofeja ja setvittyjä koirarähinöitä.

Entinen Reino

Koipitoipilas

Hampaiden teroitusta

Dallasin angstin jälkiä

Mitäpä sitten jää tulopuolelle? Tulopuolelle jää rakkaus koiriin ja niiden antama lämpö ja läheisyys. Rehellisen suorat reaktiot erilaisiin asioihin - niin hyvässä kuin pahassa, toisen lajin elämän ja edesottamusten seuraaminen ja siitä oppiminen, huolenpito olennosta joka on toisesta täydellisen riippuvainen, omien rajojen ja oman jaksamisen venyminen mahdottomaan ja senkin yli, mielenrauhan väsymätön harjoittelu ja joskus jopa saavuttaminen, energioiden synergia, ymmärrys siitä että kuljemme yhdessä vain pienen hetken ja se hetki on äärettömän arvokas.

Siskon opastusta

Yhdessä ihmettelyä

...jokaisessa ikkunassa

Kainalokkain torkkumista

Ja välillä yksin

Ukkosen alla

Tänään saimmekin tehdä uimaretkemme ukkosen jylistessä kohti vauhdilla. Sää oli niin painostava ja olo niin hikinen ja ryytynyt, että päätimme uskaltautua viime tingoilla järveen, juuri ennenkuin taivas repesi. Vesi virkisti kuten joka aamu ja näkymä järven yli oli oudolla tavalla kaunis. Värit olivat syvät ja tummat, varikset raakkuivat ja kokoontuivat läheiseen mäntyyn neuvonpitoon. Koirat olivat jossain määrin levottomia ja reagoivat kauempaa kantautuviin ukkosen ääniin. Silti keppi lensi ja sen perään lähti koira ja koiran perään ihminen. Ja järvessä olisi voinut viettää tuntikausia. Kotiin päästyämme sisään lensi pieni lintu avoimesta ovesta. Lintu saattoi olla hieman sekaisin säätilan muutoksesta ja menettää siksi suuntavaistonsa. Tirppa kieppui aikansa kuistilla, eteisessä ja olohuoneessa, kunnes se lopulta suunnisti yläkerran portaikkoon ja sen kahden ikkunan väliin räpistelemään. Hullulla saalistusvaistolla varustettu Diomme oli asiasta niin hämillään, että se ei osannut muuta kuin tuijottaa linnun menoa. Kun sitten painoin linnun siivet suppuun kämmeneeni, avasin ikkunan ja päästin pikkuisen lentoon, riitti koirilla käsissäni haistelemista. Ilman paistia jäivät!

Dallu aavistaa ukkosen lähestyvän

Hottikset

Helle jatkuu ja päivät jatkuvat rakenteeltaan varsin samanlaisina. Sisällä ja ulkona on asteita kolmisenkymmentä, mutta kukapa valittaisi? Pian taas valon määrä vähenee ja pureva viima käy luihin ja ytimiin. Onpahan sitten tankattu valoa ja kuukauden varasto D-vitamiinia! Aamuisin nukumme pitkään ja aamiaisen jälkeen lähdemme uimaan koirien kanssa. Uiminen on porukalla kivaa ja on hienoa huomata miten rohkeita uimareita koirat nykyisin ovat. Muistan vielä hyvin ajan jolloin ne tepastelivat kiihtyneinä rannalla ja tähyilivät rohkeiden lajitovereidensa perään. Nyt ne eivät hetkeäkään epäröi syöksyä kauas lentävän kepin perään tai lähteä nuuskuttelemaan erilaisia vesilintuja, jotka häämöttävät kauempana laineilla. Koirat elävät hetkessä, eivät ne muistele että voimia pitäisi riittää vielä paluumatkaankin. Dallasin kanssa uidessani olen hämmästynyt sen nopeudesta. Se ui todella vauhdikkaasti ja nyt se on innostunut uimaan kanssani "muuten vaan", pyörien vimmatusti ympärilläni vettä polkien ja minua seuraten. On meillä lokoisat koiranpäivät!

Roisketta riittää!

Pojat uivat kauempana

Uimapäät

Käsittämätöntä, millainen kesä meille lopulta sukeutui! Kuukausi sitten otetuissa valokuvissa näkyy toppatakkia ja pipoa ja räntäsadetta. Ei voi tätä maailmanjärjestystä käsittää? Koirat ovat varsin vetelä näky pihamaalla. Ne loikovat varjossa puutarhapöydän alla tai portilla marjapensaiden alla. Suu on heillä auki ja kieli roikkuu ulkona. Nämä koirat ovat sentään lyhytkarvaisia ja mahanalus miltei karvaton. Miten pärjäävätkään ne karvaturrit, joilla on pörheä ja paksu turkki? Silloin kun koirat viihtyvät sisätiloissa, ovat ne pitkää pituuttaan sängyn päällä kuonot tuuletinta kohti. Ja tuuletin on täydellä teholla! Ne muistavat kyllä juoda, mutta ruoka ei näillä säillä maita. Paikoillaan pysyessähän ei kyllä juuri mitään kulutakaan, joten jälleen kerran ne ovat viisaita kuin mitkä. Palasin juuri lenkiltä Dallasin kanssa. Kävimme rämpimässä risukon, jossa pörräsi paarmoja ja hyttysiä ja polku, jonka luulin muistavani, olikin kadonnut. Loppuun asti oli puskettava käsivarsia ja selkää raapivien risukoiden läpi pururadalle, jossa kiusana olivat enää pusikossa porukkaan lyöttäytyneet hyttyset. Paarmat vissiin katsoivat paremmaksi jäädä allikkonsa pohjalle. Aamulenkit korvasimme uintiretkellä ja kyllä on todettava että molemmat koiramme ovat oikeita uimapäitä. Kun auton takaluukku aukeaa, suunnistavat ne heti kohti uimapaikkaansa ja sen jälkeen säntäävät veteen seisomaan tanakasti kepin heittoa odottamaan. Mies kävi pitemmällä uintireissulla yhdessä Dion kanssa kun taas itse tyydyin kahlailemaan Dallun kanssa niin pitkälle kuin shortsien puntit antoivat myöten. Vesi oli lämmintä ja koirat kuluttivat energiaa varmasti enemmän kuin kävelylenkillä. Ne jaksaisivat uida vaikka iltaan saakka jos vain joku jaksaisi keppiä heittää!

Koira & Keppi 

Vielä yksi heitto - pliiiis?

Takakoivet

Dallun lonkkia ei ole koskaan kuvattu eli emme tiedä, miten hyvät lonkat neidillä onkaan. Jalostuksen kannaltahan lonkkien pitää olla kunnossa ja toistaiseksi kasvattaja ei ole vielä päättänyt pennuttaako Dallua vai ei. Kun päätös tulee, haluaa hän nähdä myös lonkkakuvat ym. valmistavia tutkimustuloksia. Toistaiseksi olemme siis tyytyneet tarkastelemaan Dallun peräpäätä silmämääräisesti. Mielestämme takakoivet ovat jollain lailla kiertyneet, juostessa sen huomaa erityisen hyvin sillä silloin Dallu astuu takatassuillaan miltei samaan kohtaan. Se näyttää aika sipsuttelevaiselta, mutta valokuvienkaan perusteella ei pysty sanomaan ovatko lonkat hyvät vai jotain muuta. Dion askellus on paljon suoraviivaisempaa, mutta sillähän nyt on todettu mahdollisimman huono lonkkatilanne. Onneksi niistä ei ainakaan toistaiseksi ole koitunut ylimääräistä päänvaivaa.

Ja näin heiluu häntä

Ja häntä heiluu näin

Rento häntä

Häntä toimintavalmiudessa

Laumaeläin

Näin kesälomalla oikein kirkastuu, millainen laumaeläin koira on. Menemme minne tahansa, sinne seuraavat koirat. Toisaalta sitten kun ne jäävät yksin kotiin, käyvät ne nukkumaan ja oletettavasti nukkuvat varsin sikeästi koko poissaolomme ajan. Muistissa on vielä Dallun alkuaikojen tuhoamisvimma. Katselin eilen tilastoja Amstaffien kuolinsyistä ja varsin kärkisijoilla oli lopetus käytöshäiriöiden takia. Jäin miettimään tuota faktaa ja muistelin samalla kaikkia niitä hankaluuksia, joita koiriemme kanssa on ollut ja joista me olemme vastuussa. Dallun kohdalla toki epävakaa historia on jättänyt siihen jälkiä, mutta se ei yksin selitä tässä hetkessä ilmeneviä liiallisia käyttäytymisiä tai käyttäytymispuutteita. Missään vaiheessa ei ole kyllä lopetus käynyt mielessä, ei liioin koirista luopuminen. Koiran hankinta on ollut meillä sitoumus. Samanlainen kuin lapsen hankinta, naimisiin meno tai asunnon osto. Oma mukavuudenhalu ei vain voi mennä sellaisen ohi niin, että iskisi hanskat tiskiin. Mielessä on käynyt ajatuksia: "en jaksa", "en pysty", "en osaa". Ja sitten taas "tietenkin jaksan, nyt vain on rankkaa". Aamuisin ennen ylösnousua katselen koiria, jotka tuhisevat vieressä. Ne nostavat uneliaasti silmäluomiaan, vaihtavat vähän asentoaan ja sulkevat silmänsä huokaisten ja rentoutuen. Olimme koko porukka reissussa viikonlopun ja koirilla oli tutut hoitajat. Koirat eivät syöneet koko aikana. Istuivat vain apaattisina portilla ja odottivat. Laumaansa. Ja kun me palattiin, riemulla ei ollut mitään rajaa!

Ja akut latautuvat jälleen!

Hellerennoilua

Nyt on liian kuuma, jotta jaksaisi tehdä oikein mitään. Hädin tuskin sain koirat vedettyä perässäni tänään lenkille metsään. Asfalttitietä kulkiessamme tassun laitto toisen eteen oli työlästä, mutta varjoisalle metsäpolulle päästyämme helpotti hiukan. Siellä sitten samoilimme verkkaisesti saniaisten ja villivadelmien seassa. Koirat nuuskivat polun vierustoja ja puskien juuria, eikä minnekään ollut kiire. Verkkainen puolen päivän hetki oli vapautta parhaimmillaan. Mieleen tulvahti muistoja lapsuudesta kun käveltiin kangasmetsässä pitkin mutkittelevaa polkua kohti läheistä metsäjärveä. Tuli muisto muovisesta vihreästä olkalaukusta, johon olin kiinnittänyt purkasta saamani leopardi-siirtokuvan. Tuli myös muisto kymmenien vuosien takaisista cockereista, jotka jolkottelivat polkua pitkin ja tuli muisto sitruunasoodalimusta, jota kannoin tuossa pienessä olkalaukussani. Välissä vuosikymmeniä ja silti aivot muistavat ja virittävät assosiaatiot.

Läpiveto ja liikkumaton tila

Vanhalla tähystyspaikalla vielä hetki

Vihdoin uimasilla

Kauan kaivatut lämpimät säät ovat vihdoin täällä, samoin viiden viikon kesäloma vasta aluillaan! Talven aikana olen tehnyt listaa asioista, joita haluan ehdottomasti tehdä kesälomallani. Ensimmäinen asia listalla on koirien uittaminen sydämen kyllyydestä! Check!

Neiti nauttii

Kohti ulappaa ja vauhdilla

Yllättävä kohtaaminen

Tänään Dallu kohtasi lenkillä pikkuisen juuri ja juuri kävelemään oppineen tyttösen isänsä kanssa. Kohtaaminen oli miniän kertoman mukaan yllätys kun molemmat osapuolet osuivat yhteen pysäköidyn auton takaa. Dallun tervehdys oli hellä ja huomaavainen. Se hillitsi villin luontonsa ja jätti hyppelyvaiheen tervehdyksestä väliin. Sen sijaan se nuoli tytön kädet varovaisen iloisesti ja kohtaamisesta jäi hyvä maku suuhun - ainakin Dallulle, eikä isän ja pikkuisen tarvinnut kauhistua "vaarallisen" Amstaffin yllättävää kohtaamista iltakävelyllään.

Moni haluaisi nähdä Amstaffit häkitettyinä

Muitakin mielipiteitä onneksi maailmaan mahtuu!

Tähystystornin siirto

Koirilla on meidän huushollissa muutama lempipaikka, jossa ne tapaavat ihmetellä maailman menoa. Ehdoton ykkönen on tietenkin makuuhuoneen 240cm leveä sänky, jossa koko lauma nukkuu. Siis kaksi aikuista ja kaksi koiraa. Leveyttä on ylellisesti, mutta kapeampi versio johti yöllisiin kolotuksiin ja puutumisiin kun kaikki yrittivät asettautua levollisiin, itselle ominaisiin nukkuma-asentoihin. Niinpä oli hankittava 2 x 120cm sängyt! Se on koirien rauhan saareke ja sieltä ne myös näkevät keittiöön, jossa yleensä kaikki oleellinen tapahtuu. Ruuan valmistus, kotityöt, työtyöt läppärillä ja visiitille poikkeavien kestitys eli kaffetus. Toinen lempipaikka on eteisen rahi, josta näkee etupihalle ja josta käsin pystyy myös tekemään ruumiintarkastuksen kaikille ovista saapuville. Kolmas ehdoton suosikkipaikka on tähystystorni eli olohuoneen ikkunan edessä oleva nojatuoli, josta näkee kadulle ja kotiportille esteettä. Siinä koirat tähyilevät silloin kun muu lauma lähtee omille teilleen ja toisaalta myös silloin kun ne kuulevat rapinaa pihatieltä tai kuulevat oman auton äänen lähestyvän. Diolla on myös tapana nukkua tähystystornissa. Nyt on kuitenkin tullut aika sanoa hyvästit tuolle koirille niin rakkaaksi käyneelle tähystyspaikalle, sillä se siirtyy uuteen kotiin parin kilometrin päähän viikon kuluttua. Tilalle saapuu sitten uusi ja entistä ehompi istumapaikka eli soffa, joka tähystystornistakin tarvittaessa käy.

Tähystäjät asemissaan

Kuntoutumista

Dio on kyllä hyötynyt todella paljon tästä rakentamastamme "koiratarhasta". Kaksimetriset aidat kiertävät lähestulkoon koko tontin ja se on siis palauttanut koirille mahdollisuuden kirmailla pihamaalla vapaasti aamusta iltaan. Aiempina kesinä Dio on ollut kytkettynä juoksuvaijeriin tai sitten olemme pitäneet sitä pitkässä liinassa. Ajoittaiset yöpissatukset tehtiin nekin remmissä ja se oli kovaa hommaa aamuyön tunteina kun silmä ei tahtonut pysyä auki sitten millään. Pakkasilla se oli erityisen ankeaa kun yöpaidassa ja villasukissa sai taiteilla lumen keskellä pihan perälle koiran perässä - hrrrrr! Diollehan alkoi muodostua paha tapa karkailla milloin minkäkin asian perään. Toisten koirien, jänisten, kissojen, oravien jne. Ja sen lähtönopeus oli tähtitieteellinen. Dallas otti Diosta tietenkin mallia ja kun ne molemmat sitten yhtenä aamuna säntäsivät naapurin pihan poikki avaraan maailmaan, laitoimme karkailulle pisteen ja päätimme siltä seisomalta ostaa nuo aitaelementit. Niiden hyöty on ollut - ei pelkästään karkailun loppuminen - vaan myös se, että Dio saa juosta ja temmeltää Dallun kanssa päivät pitkät vapaana, mikä puolestaan on vahvistanut sen takapään lihaksia eikä ontumaa ole ilmennyt kevään jälkeen lainkaan. Muutenkin Diosta näkee tuon vahvistumisen. On liikuttavaa nähdä, miten se aamupisuillaan nousee tanakasti heikomman vasemman jalkansa varaan ja nostaa oikean jalan korkealle ilmaan. Aiemmin vasen ei jaksanut kantaa edes silloin kun pestiin tassuja vuorotellen. Liike on lääke niin ihmisille kuin eläimille. Uskottava se on!

Liike on lääkettä Diolle

Tämä satsi on aivan elinehto 

Eipä unohdeta lepoakaan

Juhannusmetsä

Juhannus on mennyt kyllä viimaisissa merkeissä. Kävelylenkkejä se ei ole kylläkään estänyt ja olemmekin Dallun kanssa paenneet sadetta ja tuulta jälleen metsän suojiin. Sateella metsä tuoksuu aivan erityiseltä ja pilliheinät maistuvat Dallulle aivan erityisen hyvin siitä päätellen, että se jaksaisi laiduntaa vaikka kuinka kauan. Ehkä se saa märällä ruoholla sammutettua myös janoaan. Vaikka lämmöstä ei ole tietoakaan, kesä on aina kesä. Koirat eivät valita, joten miksi meidän ihmistenkään pitäisi. Toppatakit ovat edelleen olemassa, samoin pipot ja hanskat. Nyt niille on käyttöä. Ainoa lämmin paikka kotoa löytyy kasvihuoneesta, jossa vastaan tulvahtaa lämmin ja huumaava tomaatintaimien ja basilikan tuoksu. Sinne sulloudumme usein koirien kanssa puuhailemaan.

Luonto näyttää kauneutensa

Ja Dallu harventaa metsätähtiä

Arkihuolet unohtuvat samoillessa

Kadonnut lääkäriasema

Eilen ajoin ennen työpäivän alkua ostamaan Diolle Doilsin öljyä tutulta eläinlääkäriasemalta ja ihmetys oli suuri kun koko asema oli kadonnut kuin tuhka tuuleen! Kurkistelin ikkunoista sisälle ja uskottava se oli, koko sisustus oli kadonnut. Lopulta huomasin ovessa pikkuisen kartan, johon oli merkitty aseman uusi sijainti. Joidenkin asioiden muuttuminen vain järkyttää tasapainoa. Nyt on orientoiduttava uuteen asemaan. Entinen kun oli pieni ja kodikas paikka. Pikkulinnut ehtivät visertää työpäivän aikana, että uusi asema on valtava. Tänään siis uusi yritys öljykaupoille.

Dallasin juoksu jatkuu vielä ja tiputteluakin on edelleen hieman. Nyt on kuitenkin sulhasen metsästys kuumimmillaan. Diostakin on taas sukeutunut esiin ihan toisenlainen uros. Vaikka se on menettänyt isyysedellytykset jo kauan sitten, ei se ihan kaikkea sentään ole unohtanut. Olisi täällä aikamoinen meno jos Dio olisi vielä entisensä. Luulen, että se rouhisi itsensä seinien läpi Dallun luokse. Nytkin tekee tiukkaa keksiä muuta tekemistä kuin Dallun perässä juoksemista. Tosin Dio ei ole ainoa. Kulmakunnan poikakoirat kun ulvovat öisin nekin Dallun inspiroimina. Ja naapurit kiittää...

Rakastavaiset

Juoksuviikot 7.6.14

Taas on koittanut se aika vuodesta kun Dallas on juoksulla. Se tietää vimmaista lattialuutun heilutusta ja tiheää lakanoiden vaihtoa. Dallasilla ei juoksusuojahousut kauaa jalassa pysy, joten luomuna mennään ja väistellään lattialle syntyviä veritippapolkuja. Tiputtelu Dallasilla kestää yleensä viikon, joten pikkuhiljaa ollaan jo siirtymässä villiin poikaystävänmetsästysvaiheeseen. Juoksu tulee Dallasilla hyvin tarkasti puolen vuoden välein ja pikapuoliin pitäisi selvitä, haluaako kasvattaja sen pennuttaa vaiko ei. Oma toiveeni on, että Dallua ei käytetä jalostukseen, mutta jo ihan perheenkin sisällä on erilaisia näkökantoja asiaan. Voihan tuosta terveydellistä hyötyä Dallulle olla, mutta mieluiten sen kuitenkin steriloisin ja päästäisin elelemään rauhallista sinkkuelämää. Toisaalta - onhan äitiys ihana asia, Dallu voisi olla aika soma ja topakka emo pikkuisille!

Minustako äiti?

Terve poika 4.6.14

Dion hiiva on pysynyt edelleen poissa ja muutenkin Dion yleisvointi ja mieliala on kohentunut valtavasti. Turkki kiiltää, tassunpohjat ovat sileät entisen karheuden sijaan, vatsa toimii hyvin, ruokahalua riittää sopivasti, kyynärpäitten kuivuus ja karheus ovat nekin poissa. Tassuvälit ovat terveet, samoin korvat. Dio jaksaa taas riehua kuin pentukoira. Häntä heiluu villisti ja korvat ovat valppaasti pystyssä. En olisi millään uskonut, että ruokavaliolla voi oikeasti olla niin iso merkitys, että hiiva on todellakin kukistettavissa. Huonot hiilarit ja sokerimössöt ovat alkaneet kadota myös omasta ruokavaliosta. Pelkkä ajatus siitä, mitä ne suolistossa saavat aikaan, kauhistuttaa.

Parimetriset aidat talon ympärillä ovat aivan loistojuttu. Koirat juoksevat tonttia ympäri valtavalla vauhdilla ja Dion lihakset ovat alkaneetkin pikkuhiljaa vahvistua. Vasemman takajalan ontumaa ei ole ollut aikoihin. Poika on siis varsin terve ja touhukas. Helteiden tultua täytimme koirille lasten kahluualtaan ja se onkin nyt niiden lempimesta. Lenkin jälkeen otamme portilla kaulapannat pois ja käskemme koirat uimaan. Ne juoksevat hirveää vauhtia suoraan altaalle ja hyppäävät sinne niin, että vesi roiskuu. Voisi tuo isokin allas olla meillä aikamoinen menestys. Sellaiseen pitää kuitenkin lisätä klooria ja siinä mielessä yhdistelmä allas ja koirat ei vain toimi. Nyt on luvassa taas hellejakso, joten altaalle on käyttöä.

Altaan täyttymistä ihmettelemässä

Metsän suojissa 20.5.14

Kesä on tullut - vihdoinkin ja sen huomaa myös metsässä. Metsän vehreys, tuoksut, valkovuokkojen ja ketunleipien kukkaloisto kelottuneiden puunrunkojen ja sammalmättäiden keskellä puhuttelee sielua. Ja kaiken yllä lintujen tauoton laulu. Tänään metsässä muistui mieleeni virsi Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Hyvyyden voima oli metsässä jotenkin niin käsin kosketeltavaa. Tänään emme Dallun kanssa muutenkaan kuntoilleet metsäpoluilla vaan vaeltelimme verkkaisesti polkuja ylös ja alas pysähdellen välillä aistimaan kesän tuloa. Dallu maisteli ruohoja ja nuuski polun vierusten varpuja kun minä puolestani tutkin suloisen pehmeitä ja pikkuruisia kuusenkerkkiä. Ja mikä onnellisinta, tätä metsää ei rakenneta täyteen elementtitaloja. Liito-oravat pitävät siitä huolen!

Alla olevasta linkistä löytyvän Juha Tapion biisin voikin kaikella kunnioituksella omistaa sille urhealle liito-oravalle, joka on pykännyt pesänsä juuri meidän lähimetsäämme.

Juha Tapio: En mitään en ketään

Liito-orava elementissään

Koiran hiivan karkotus, osa 3

Lääkärin varmistama hiivadiagnoosi on välttämätön!

Dio on nyt ollut alkukeväästä saakka hiivadieetillä. Alussa motivaatio oli tarpeen, sillä tassujen järsiminen ja korvien ravistelu ja punotus olivat itsepíntaisia dieetistä huolimatta. Piti vain uskoa siihen, että on oikeassa suunnassa ja pitää vain olla kärsivällinen. Jossain vaiheessa Dion vointi tuntui jopa huonontuvan. Se oli levoton ja läähättäväinen. Lisäksi kutina tuntui vain pahenevan ja turkki vaikutti rasvaiselta ja hilseilevältä. Onneksi kirjallisuudessa oli tietoa myös tästä ilmiöstä, joka on osa paranemisprosessia. Piti vain sinnitellä ja odottaa. Pesimme Dioa useammin ja se tuntui helpottavan oloa. Lisäsimme pesuihin desinfioivaa shampoota, jolla liottelimme etenkin tassuja ja kynsien juuria, joihin hiiva herkästi kiinnittyy. Aine vaikutti Dion tassuissa siis useita minuutteja, sillä ei pelkästään pesty. Hoidot tehtiin usein saunareissujemme lomassa, jolloin Dio sai odottaa aineet tassuissa isäntäväen pesujen ajan. On tärkeää muistaa, että koirat voivat kehittää allergian myös hiivaa kohtaan, jolloin tilanne on monimutkaisempi. Onneksi Dion kohdalla ei niin ollut. Vähitellen hiivaongelma alkoi rauhoittua. Puhdistimme Dion korvia sitä mukaa kun mustaa hiivatöhnää kulkeutui ulkokorvaan. Sen puhdistaminen on erityisen tärkeää, sillä muuten kuollut hiivasolukko voi jämähtää korvaan ja aiheuttaa kerrostuessaan sinne bakteeritulehduksen. Korvan puhdistuksessa voi käyttää ihan tavallisia koirille tarkoitettuja korvahuuhteita, jos sellaista saa korvaan litkuteltua. Meillä sellainen ei onnistu lainkaan!
Liian nopeasti siis ei saa antaa periksi. Edessä on kuukausien projekti ja joskus se voi venyä vuosien mittaiseksi, jopa elinikäiseksi. Vähintäänkin antibioottikuurien aikana maitohappobakteeriboostaus on aivan välttämätön. Silloin kannattaa myös sokerit jättää ruokavaliosta odottamaan aikoja parempia.

Siis kurjat sokeripitoiset ruuat pannaan!

Tyypillistä hiivatöhnää

Hiivasientä varpaiden välissä

Koiran hiivan karkotus, osa 2

Mitä Dion ruokavalioon sitten on kuulunut? Diohan alkoi barfaamaan jo aiemmin, joten barffi-linjalla on jatkettu edelleen. Dion ja Dallasin ruokavalio on hyvin pitkälle samanlainen, Dallasin annosten ollessa tietenkin pienempiä kuin Dion. Diolla ruokaa menee päivässä noin 1,2 kg ja Dallasilla noin 600 gr. Nämä kahteen satsiin annosteltuna. Toisinaan koirat syövät vain kerran päivässä ja toisinaan myös paastoavat, omasta aloitteestaan. Mitään ruokarohmuja ne eivät erityisemmin ole, vaikka Dallas onkin kova kerjäämään. Ei tosin nälkäänsä vaan ihmismäiseen mässäilyn tarpeeseensa. Herkut tuoksuvat sen kirsuun hyvältä.
Ruokavalio sisältää siis broileria eri muodoissa, kypsennettynä ja raakana. Siipinä, makkarana, filesuikaleina tai jauhelihana. Naudanliha syödään rustoina ja jauhelihana. Samoin possu, jota koirat saavat aika harvoin. Lisäksi ruokavalioon kuuluu kala kerran viikossa, kananmuna, poronliha eri muodoissaan ja lisäksi sisäelimiä, kasviksia ja marjoja sisältävät makkarat. Nokkonen on tyypillinen lisä, joka tuohon miksattun makkaraan sisältyy. Sekä Dio että Dallas ovat kovia järsimään puruluita, rustoja ja ydinluita, joten tuo puruluiden tilanne on ollut hieman haasteellinen. Aiemmin koirat söivät valkaistuja kaupan puruluita, mutta tuo valkaisuaine on alkanut epäilyttää ja toki nyt hiivadieetin aikana Dio on voinut syödä ainoastaan naudan rustosta pyöriteltyjä kovia rullia. Olemme ostaneet niitä ihan ruokakaupasta kilotavarana suolaiseen hintaan, mutta Tokmannilla vapun tienoilla käydessämme, löysimme aivan samoja puruluita ison pussillisen vaivaisella viidellä eurolla (P.S. myöhemmin selvisi, että nämä nahkaluut ovat aivan järkyttävä kaloripommi). Nyt Dio on saanut myös tuota Jahtia ja Vahtia vähäisessä määrin, mutta ehkäpä jätämme sen vielä kuitenkin pois varmuuden vuoksi. Näiden lisäksi koirat syövät Doilsin tyyristä EPA ja DHA -omega-3 rasvahappovalmistetta päivittäin. Dio 4,5 ml ja Dallas 3 ml ruuan päälle ruiskulla annosteltuna. Ruokavalioon on hyvä lisätä myös valkosipulia ja oreganoa, jotka ovat tehokkaita hiivan karkottajia, ja jos koira ei niitä vieroksu!.
Seurattuani koirien hiivaongelmakeskustelua, olen huomannut monien olevan ihan oikeilla linjoilla maitohappobakteerien ym. ohjeiden suhteen, mutta hyvin usein ruokavalio näyttää olevan ihan pielessä. Erilaisia ruokia kokeillaan ja vaihdellaan ja yleensä AINA niissä näkyy kirjoitusten mukaan olevan juuri näitä vältettäviä ruoka-aineita kuten perunaa ja riisiä. Ne on ehdottomasti jätettävä pois.

Prisman broitsunsiipiä 1 kg:n pussi ja Multi-mix makkaraa 500gr

ja tietenkin Dallun kuono!

Koiran hiivan karkotus, osa 1

Ymmärryksen lisääminen alkoi opiskelemalla, opiskelemalla ja opiskelemalla aiheesta HIIVA: mitä se on, miten se käyttäytyy, mitä tieteellinen tutkimus siitä sanoo? 

Siunattu internetin aikakausi ja Suomen kirjastolaitos

Suoliston vallannut hiivakasvusto

Seuraava operaatio oli poistaa koiran ruokavaliosta sokeri tyystin (vain kasvisten ja marjojen ymv sokereita emme lähteneet karttamaan). Huomaa, että sokeria on monenlaista ja monen nimistä, joten tutki tarkoin koirille antamiesi ruokien ja herkkujen (myös puruluut) tuoteselosteet. Seuraavassa lista vältettävistä sokereista: hunaja, sakkaroosi eli tavallinen sokeri, glukoosi eli rypälesokeri, dekstroosi eli maissisokeri, fruktoosi eli hedelmäsokeri, glukoosisiirappi eli tärkkelyssiirappi + sokeri, maltoosi eli mallassokeri, inverttisokeri, maissisiirappi, maissitärkkelys, High Fructose Corn Syrup (HFCS), melassi jne. Siis tarkkana on oltava etenkin vieraskielisten tuoteselosteiden kohdalla. Hiiva elää ja hengittää sokereilla. Jos tämä asia ei ole kunnossa, on aikas se ja sama miten hiivainfektiota hoitaa. Siis ei pienen pientäkään hippusta herkku- tai välipalana. Hiivan karkotus on totaalista sotaa. Tämä fanaattisuus on meillä liittynyt vain hiivadieetin alkuvaiheeseen. Tällä hetkellä Dio syö jo pieniä määriä Jahti & Vahti -nappuloita, joissa on mukana esimerkiksi riisiä, joka perunan, pastan ja jauhojen lisäksi on kuulunut vältettäviin ruoka-aineisiin.

Sokerieliminaation kanssa samaan aikaan aloitettiin massiivinen maitohappobakteerikuuri. Hiivalle oli löydettävä puskuria ja maitohappobakteerit toimivat siinä roolissa tehokkaasti. Hiiva ei siis ole mikään paholaissieni, vaan se toimii kuten luonto toimii. Se täyttää tyhjäksi jäävät ekologiset lokerot varmistaen omaa elinvoimaansa. Se pitää siis vain häätää omaan pilttuuseensa. Eläinlääkärin maitohappobakteerivalmisteet maksoivat maltaita. Apteekkien samoin. Lemmikkistoresta löytyi sitten sopuhintainen Holistic Healthin 50 gramman Lacto Health -valmiste 13.90€/purkki. Sitä annostellaan Diolle edelleen teelusikallinen aamuruuan päälle siroteltuna. Ilman maitohappobakteereja taistelu on tehotonta. Tilaan kotipostilootaan kerralla kaksi purkkia ja ne riittävät muutaman kuukauden.

Probioottia suoleen